28.5.2016

Voitko auttaa

Kirsikka Arkimiehen kirjassa Terveisiä sijaisperheestä! aikuisikään ehtinyt nainen muistelee omaa elämäänsä pikkutyttönä lastenkodissa. Samassa lastenkodissa oli sijoitettuna jo asepalvelustaan suorittanut poika, joka vietti lastenkodissa viikonloppuvapaansa. Nainen kertoo pienenä lapsena ihailleensa suuresti tätä lomapukuista poikaa, koska hänen olemuksestaan välittyi rauhallisuus ja äärimmäinen turvallisuus. Muistelu päättyy kertomukseen valokuvasta, jossa tyttö on päässyt tämän pojan syliin ja on haljeta hymyilystä ja onnesta.

Tytön muisteloissa esiintyneen pojan kaltaiset henkilöt, joista jollain tavalla näkyy sopusointu suhteessa omaan olevaisuuteensa, ovat parhaimpia olkapäitä ja kuuntelijoita. He voivat keskittyä pyyteettömään auttamiseen, koska heillä ei ole käsittelemättömiä traumoja vaikuttamassa vuorovaikutukseen toisten kanssa. Heillä ei ole tarvetta käyttää heikompia astinkivinä omien heikkouksiensa peilaamiseen. He auttavat vain läsnäolollaan, koska tämän kaltaisen ihmisen kanssa on vain niin nastaa olla.

Traumojaan hoitamaton henkilö taasen on ainakin hieman ennalta-arvaamaton. Sellaisen kanssa ei aina tiedä, miten olla ja mitä voi sanoa. Hänen kanssaan on vaikeaa hengähtää ja lopettaa tietynlaisen roolin esittäminen niin, että voisi silti samalla kokea syvää emotionaalista turvallisuutta. Tämän kaltaisen henkilön pitäisi ensin auttaa itseään, ennen kuin hän yrittää auttaa muita.

Kävin erään opettajan kanssa keskustelun, joka hipoi myös tätä asiaa. Hänelle on ihan sama, mitä oppiainetta hän opettaa, sillä 90 % ajasta menee kasvatukseen ja 10 % opetukseen. Kaikki lasten ja nuorten kanssa tehtävä työ on periaatteessa samaa, pienin vivahde-eroin.

Voisi siis sanoa, että substanssi eli osaaminen ja tietotaso ovat hyvin merkityksemättömiä asioita, oli toimenkuvana sitten lastenhoitaja, kodinhoitaja, opettaja tai sosiaalityöntekijä. Pätevyys ja paperit eivät merkkaa, vaan täytyy olla sovelias toimimaan lasten ja nuorten kanssa. Lastenkodissa asuneella armeijapojalla ei ollut melko varmasti mitään tietoa humanistitieteistä, mutta silti hän teki pelkällä persoonallisuudellaan jotain, mistä tässä työssä on kysymys.