27.8.2016

Sosiaalityö päiväkodissa ja koulussa

Joistakin viime talven kirjoituksistani saa kuvan, että pidän päiväkoteja ensisijaisesti hoitopaikkoina, en välittämisen ja varhaiskasvattamisen keskuksina. Tämä johtuu ensinnäkin siitä, että käsitys päiväkotien yleisestä laadukkaasta varhaiskasvatuksesta ja sen eheyttävästä vaikutuksesta on kumottu tutkimuksien toimesta yhä uudestaan. Toinen syy on se, että ammattikasvatukseen vaadittu vähin ammattitaito ei ole rimaltaan kovin korkealla. Kouluihin liittyen olen karsastanut ajatusta siitä, että koulujen odotetaan muokkaavan itseään lasten yksilöllisten tarpeiden loputtomassa jatkumossa.

Viime aikoina olen kuitenkin pohtinut, että mikä tie on tehokkain ja vaikuttavin tapa tehdä sosiaalityötä lasten parissa. Nämä ajatukset ovat ristiriidassa äsken mainittujen mielipiteideni kanssa. Ehkä minusta on tulossa idealisti.

Lasten parissa tehtävä työ on hyvin pitkälti kaikki yhtä ja samaa paikasta tai toimenkuvasta riippumatta; olkoon kyse sitten päiväkodista, koulusta, harjoituksista, sosiaalityöstä tai kasvatustyöstä. Tarkoituksena on olla lapselle mallina, vuorovaikuttaa vilpittömästi ja tarjota turvallinen vastaanotto tunteiden näyttämiselle. Tähän tarkoitukseen on erikseen sorvattuja ammatteja, kuten kuraattorit, terapeutit ja ohjaajat, mutta loppujen lopuksi heidän läsnäolonsa yhden lapsen kohdalla jää hyvin pieneksi - lapsen silmissä kenties vain taas yhdeksi tietoja ottavaksi aikuiseksi. Tärkeämpää on, mitä näiden istuntojen välissä, arjessa, tapahtuu. Lapsen arki yhteiskunnan rattaissa koostuu päivähoidosta ja koulusta.

Tämän hetkinen näkemykseni onkin, että tehokkainta sosiaalityötä lasten parissa tekee osaava päiväkodin lastenhoitaja ja lastentarhaopettaja. He ovat tekemisissä saman lapsikatraan kanssa joka päivä, joten aito tutustuminen ja vuorovaikutus on mahdollista. Lapset ovat kehitysvaiheessa, jossa yksikin lämmin, johdonmukainen ja säännöllinen kiintymyssuhde aikuiseen voi olla heille hyvin merkittävä. Arkiaskareissa on helppo joustaa. Lapsien vanhemmista monet ovat vanhemmuutensa alkutaipaleilla ja heitä pääsee näkemään päivittäin. Esimerkiksi yksinhuoltajien stressaavaa arkea lievittää hyvä yhteistyö päivähoidon henkilökunnan kanssa, joka heijastuu edelleen lapsen hyvinvointiin.

Tehokasta sosiaalityötä voi tehdä myös koulussa, jossa työstettävä lapsikatras pysyy suunnilleen samana vuosien ajan. Edes yksi hyvä aikuissuhde on edelleen todella merkittävä. Toisaalta jokaisen lapsen tahto on vahvistunut sekä persoonallisuus siinä määrin puhjennut kukkaansa, että perinpohjainen kasvatustyö opetussuunnitelman noudattamisen päälle on kuormittavaa. Joiltakin opettajilta tämä kuitenkin onnistuu. Esimerkiksi lastensuojelun ammattilaiset ovat toivoneet, että varsinkin koulun kanssa olisi mahdollisuus tehdä tiiviimmin tehdä yhteistyötä - lastensuojelu saa tiedon lapsen kouluongelmista yleensä liian myöhään.

Lapsien hyvinvointiin vaikuttaa varmasti lisähenkilökunnan palkkaaminen, kummitoiminta ja sen sellainen. Tämän lisäksi vaihtoehtona on nykyisen henkilöstön ammattitaidon vahvistaminen - ei näpertelyllä vaan arvoilla ja hyveillä, joita kasvatus vaatii. Koulut ja päiväkodit ovat täynnä häijyjä ja/tai kelvottomia aikuisia. Kasvatussosiologian professori Hannu Simola tuumasi kerran, että "yksikin työtään rakastava opettaja pitää koko koulun hengen pystyssä". Lyön vetoa sen puolesta, että hän tarkoitti työllä lapsia, ei oppiaineen opettamista.