28.10.2018

Mitä tarkoittaa "lastensuojelun kriisi"?



Tämän kirjoituksen tarkoituksena on saada valaistusta käsitteeseen "lastensuojelun kriisi". Selvennys on tärkeää, sillä keskusteluissa selvästikin viitataan ainakin kahteen erilaiseen käsitykseen sekä "lastensuojelusta" että "kriisistä", kuin myös niihin kohdistuvista "ratkaisuista". Nämä käsitykset vaikuttavat menevät keskustelussa sekaisin keskenään ja on ainakin kaksi syytä sille, miksi näin ei saa käydä. Ensinnäkin käsitykset rakentavat täysin omanlaisia teoreettisia todellisuuksiaan, ja niitä koskevilla ratkaisuehdotuksilla on täysin poikkeavat vaikutukset perheiden olosuhteisiin. Viimeinen on tärkeä muistaa, sillä siitä lastensuojelun sosiaalityö saa oikeutuksensa: meillä on perheitä, joilla on sosiaalisia ongelmia. Mikä kriisin ratkaisu onkaan, sen pitäisi auttaa perheiden tilannetta.

Toinen syy keskustelun sekavuuden haitallisuudelle on se, että ensimmäinen käsitys rakentaa sosiaalityötä paljon alkeellisempaan ja teknisempään käytäntöön kuin mihin sillä olisi mahdollisuus. Jos omaa työtä viedään entistä teknisempään ja teoriaa vähättelevämpään suuntaa, sosiaalityön perustelut omalle professiolleen näivettyvät entisestään. Miten ala voi perustella omaa professiotaan ja yliopistoasemaansa, jos sillä ei ole käytännössä omaa teoreettista pohjaansa?

Esittelen seuraavaksi nämä kaksi käsitystä "lastensuojelusta" ja "kriisistä" sekä niitä koskevien ratkaisujen luonteesta.

Ensimmäinen käsitys lastensuojelusta ja kriisistä on tämä: Lastensuojelu käsitetään yhden organisaation sisäiseksi asiakas- ja toimenpidetyöksi. Kriisi taasen muodostuu siitä, että työntekijöitä ei ole tarpeeksi hoitamaan suuria asiakasmääriä, perehdytystä ja kollegiaalista tukea ei ole saatavilla, palkka ei vastaa työn vaatimuksia jne.

Ratkaisuksi ehdotetaan lisätyöntekijöiden palkkaamista, lisää palkkaa ja mentorointia lastensuojeluorganisaatioon. Implisiittisesti nämä ratkaisuehdotukset tarkoittavat, että perheen tilanne ennen lastensuojeluasiakkuutta ei kiinnosta lastensuojelua. Lastensuojelu siis konkreettisesti vastaa perheen tilasta vasta sitten, kun perheen tilanne vaatii lastensuojelun erityispalvelua. Sosiaaliset ongelmat saavat kyteä siihen asti, että lastensuojeluasiakkuudelle on tarve. Koska lastensuojelun kriisiä ei tunnusteta yhteiskunnalliseksi ongelmaksi, vahvistaa tämä sosiaalityön teknistä luonnetta. Esimerkkinä tästä "lastensuojelun kriisin" käsityksestä on tämä keskustelu: LINKKI

Toinen käsitys lastensuojelusta ja kriisistä on tämä: Lastensuojelu tarkoittaa sitä koko yhteiskunnan perheille antamaa ennaltaehkäisevää tukiketjua, joka kronologisesti alkaa neuvolasta ja päättyy jälkihuoltoon. Kriisi on lastensuojelu-nimisen hallinto-organisaation YLITTÄVÄ, sosiaalinen ilmiö suomalaisessa yhteiskunnassa. Kriisi muodostuu siitä, että perheillä ei ole tarpeeksi monialaista tukea tarpeeksi varhaisessa vaiheessa, jonka takia ongelmat pääsevät kasvamaan joka johtaa lopulta lastensuojelun kaltaisen erityispalvelun piiriin ja asiakasmäärän kasvamiseen.

Ratkaisuksi ehdotetaan esimerkiksi perhettä lähellä olevien universaalipalveluiden lisäämistä, tuen saamisen helpottamista ja poikkisektorista moniammatillisuutta. Perheiden hätää pitää ratkoa monelta suunnalta, ei vain oman organisaation sisältä. Esimerkkinä tästä "lastensuojelun kriisin" käsityksestä on tämä Aulikki Kananojan esitys: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/160996)

Jos sosiaalityön, tässä tapauksessa lastensuojelun, profession oikeutuksena on perheiden tukeminen, voidaan tehdä seuraavanlainen hierarkinen arvostelma: Näistä käsityksistä ja ratkaisuista ensimmäinen on pinnallisempi, alkeellisempi ja teknisempi; jälkimmäinen syvällisempi, tieteellisempi ja edistyneempi. Ja haluan painottaa edellä mainittua asiaa siitä, että näistä ratkaisuehdotuksista ensimmäinen vie sosiaalityötä entistä teknisempään ja välineellisempään suuntaan, joka taasen on pois perusteluista pitää sosiaalityötä muuna kuin ammattikorkeakoulu- tai ammattikoulu -pohjaisena työnä.

Ensimmäisen käsityksen ratkaisuehdotukset eivät vaikuttavuudeltaan näillä näkymin tue perheitä niin paljon kuin jälkimmäiset*. Tämä johtuu siitä, että lastensuojeluorganisaatio ja sen kokema ahdinko on paljon suppeampi kuin se todellisuus, jossa perheet ahdinkoaan kokevat. Perheiden ahdinko sijoittuu ajallisesti neuvolan ja jälkihuollon välille, ja se voi käsittää kaikenlaisia ongelmia parisuhteessa, päihteiden käytössä, mielenterveydessä jne. Pelkkä resurssien kaataminen lastensuojeluun ei riitä. Ihmisen kasvamisessa ja perheiden arjessa on paljon ulottuvuuksia, joihin lastensuojelu ja korkeakoulutetut asiantuntijat eivät pääse käsiksi.

Esillä näissä käsityksissä on myös moraalinen ristiriita. Ymmärrän, että palkkaa halutaan lisää ja tätä vaatimusta voi perustella työn vaativuudella. Mutta mikä on oikeutus sille, että palkankorotuksia perustellaan lastensuojelun kriisillä? Työntekijällä on edelleen sama määrä asiakkaita ja sama määrä energiataloutta käytettävissä, vaikka palkka olisi suurempi. Ja miten palkankorotus auttaa niitä perheitä, joiden ongelmat olisi voitu estää jo ennen lastensuojeluasiakkuuden syntymistä, tukiverkoston aiemmassa vaiheessa?




*"Kun 2014-2015 selvittelimme yli kymmenen kunnan lapsiperhepalvelujen kehittämistä, yllättävä tulos oli, että investointi lapsiperheiden lähellä toimivaan tukeen yhdessä laajemman perhesuuntautuneen uudistamisen kanssa tuotti näkyvää tulosta jo vuoden kuluessa. Lastensuojelun kuormituksen kääntyminen laskuun näyttää todennäköiseltä noin kahden vuoden viiveellä, Muutosinvestoinnit tulevat katetuksi parhaimmillaan kolmantena vuonna ja sitten alkaa kertyä aitoa tuottoa erikoistuneiden palvelujen kustannusten vähenemisenä." - Matti Rimpelä


Sekä:

"Investoinnit eivät toki yksinään riitä, vaan samalla tarvitaan koko palvelulogiikan uudistamista niin, että panostetaan perheiden välittömään tukeen ja vähennetään turhaa moniammatillisuutta, monialaisuutta, palavereja ja kirjaamista. Olennaista on varmistaa, että jokaisella hieman enemmän tukea tarvitsevalla lapsella/perheellä on yksi 'omatyöntekijä', jonka ei tarvitse olla korkeasti koulutettu ammattihenkilö." - Matti Rimpelä (lihavointi minun tekemä)