26.12.2015

Lisää jauhamista köyhyydestä

En tiedä, sainko viime kirjoituksessani oman kantani tärkeimpiä pointteja tarpeeksi hyvin esille, joten sanon ne nyt tässä suunnilleen samassa muodossa, kuin äsken niitä kaverilleni kertoessa.

En usko, että kaikilla on tasapuoliset mahdollisuudet ja eväät elämässä pärjäämiseen. Korrekti Totuus (tm) köyhyyskeskustelussa kuuluu, että köyhyys ei ole koskaan omaa syytä, joten sen on johduttava ympäristöstä. Tässäkin kukkupuheessa on totuuden jyvänen, sillä pidän tärkeänä, että sosiaalipolitiikassa resurssien käyttö ja huomio kohdistettaisiin siihen joukkoon, jotka eivät itse kykene ajamaan etujaan eivätkä saa ääntänsä kuuluviin, eli juurikin ympäristönsä uhreille.

Tähän pulassa olevien joukkoon ei kuitenkaan kuulu mm. moni HS:n köyhyyskyselyn vastaaja, ei pikavippien ja Zalandon takia itsensä velkaloukkuun ajaneet oman elämänsä Turhapurot, eikä myöskään rappiossa vellojat, jotka pitävät rappiollisuuteen kuuluvasta "sielukkuudesta ja romanttisuudesta", joihin joillakuilla koko oma identiteetti perustuu. Realiteettien tunnustamiseen ja itsensä mukavuusalueen ulkopuolelle ajamiseen kumpikaan näistä lyyrisistä ilmaisuista ei sovellu, joten se sotisi omaa identiteettiä vastaan ja se taasen olisi monelle yksilölle aivan liikaa ja henkilökohtainen kriisi.

Ikävä kyllä yleensä näiden esimerkkiryhmien jäsenet pääsevät antamaan toimittajille lausunnot ja ajamaan poliitikot liikkeelle, eivätkä esimerkiksi lapset (figuratively speaking). Journalismin kannaltakin huomion voisi suunnata tarkemmin, joka ehkä vihdoinkin antaisi köyhyysuutisoinnista hivenen älykkäämmän kuvan.

Jokin aika sitten löysin työpaikkani varastokirjastosta psykiatrian erikoislääkäri Ben Furmanin kirjan Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus (1997). Furman pyysi aineistoa kasatessaan suomalaisia lähettämään vastauksia mm. sitä koskien, miten vaikea lapsuus on vaikuttanut heidän aikuiselämänsä laatuun. Olen lukenut kirjasta vasta muutaman sivun, mutta löysin alkumetreillä muutaman sitaatin, joilla on hyvä päättää köyhyysjaarittelu tältä erää tähän:

1. "Monta kertaa olen nähnyt punaista, kun joku nuori tai aikuinen on lokeroitu tietynlaisen tulevaisuuden omaavaksi juuri lapsuutensa vuoksi. Itse olen sitä mieltä, että 'vaikea lapsuus' ei takaa sen huonompaa aikuisuutta kuin ns. normaaliperheessä kasvaminenkaan."

2. "Silti minä olen kauhean tyytyväinen, että porskuttelen eteenpäin vaikka elämä potkii päähän. En ole juoppo enkä hantapuli ja minulla on lapset ja ammatti. Monesti ihmiset ihmettelee kun miestä ei ole veljeni kanssa tullut juoppoja vaikka isä ja äiti on. Alkoholistien lapset ollaan heti valmiita lokeroimaan ö-mappiin. Toivon että kirjastasi tulisi esiin myönteisyys ja positiivisuus, että elämä on elämisen arvoista vaikka lapsuus olisi sitä sun tätä."

3. "Monesti kuulee, ettei omena kauas puusta putoa ja olet kasvatuksen tulos, ei lapsesta voi tulla eheää aikuista, jos perusturvallisuus on lapsena horjunut. Meitä on monta esimerkkiä, että kyllä aikuisena pärjätään lapsuudenkokemuksista huolimatta. Ihminen kasvaa ihmisenä erilaisten kokemusten kautta ja minä olen saanut mahdollisuuden kasvaa todella paljon."

Jos perusterveiden köyhien ihmisten elämänlaatujen parantamisella halutaan tehdä politiikkaa, pitäisi se tehdä niin, että pyrittäisiin jossain vaiheessa jokaisen lapsuutta ja nuoruutta saamaan jokin taho tai roolimalli iskostamaan heihin näiden edellä mainittujen kirjoittajien omaama tahtotila sekä ymmärrys siitä, että tähdellisten asioiden kohdalla luovuttamisesta ei seuraa yleensä mitään, mikä kohottaisi omaa elämänlaatua pitkällä aikavälillä.