21.10.2018

Herbert Marcuse: Yksiulotteinen ihminen

Herbert Marcuse teki teoksessaan Yksiulotteinen ihminen: Teollisen yhteiskunnan tarkastelua (1964) tärkeitä ja oivallisen kylmääviä havaintoja maailmasta, joka on käynyt läpi rationalisoinnin, modernisaation, byrokratisoinnin ja kapitalisoinnin. Marcusen huolena oli tässä maailmassa taivallustaan tekevän "rationaalisen ihmisen" elinehdot, odotukset ja toiveet.

Lähtökohtana on valistuksen perinne, jota voidaan pitää modernin maailman ja rationaalisen ihmisen aamunkoittona. Valistuksen ideana oli uskallus ja julkeus käyttää omaa järkeään, eli toisinpäin kääntäen tarkoituksena oli poistaa maailmasta mysteerien verhot - ideologiat, taikauskoisuus ja ennakkoluuloisuus. Ihmisen ei tulisi enää alistua mysteerien edessä, eikä suhtautua asioihin dogmaattisesti. Valistuksen perinne sai voimaa muilta todellisuutta muovanneilta systeemeiltä, kuten kapitalistiselta talousjärjestelmältä, tieteellis-teknologisten välineiden kehityksestä ja tieteellisten maailmankuvien kautta.

* * *

Marcuse tuo esille seuraavanlaisen pähkähullun ristiriidan, joka piilee modernissa maailmassamme: Tieteen kehitys ei ole tehnyt meitä vähemmän alistuvaisiksi mysteerien ja dogmien edessä, vaan olemme tähän käytökseen taipuvaisempia kuin koskaan ennen. Tiede on levittäytynyt moniin erityistieteisiinsä, jotka antavat kaikki omanlaisiaan kertomuksia todellisuudesta. Koska kukaan yksittäinen ihminen ei voi tietää kaikkea, eikä kenelläkään ole aikaa omaksua jokaisen erityistieteen formaalista koneistoa, ei meille jää muuta vaihtoehtoa kuin uskoa dogmaattisesti näiden tieteenalojen kertomuksiin. Samoin kuin tiede, myös demokraattinen päätöksentekojärjestelmä ja hallinto ovat kasvaneet niin monimutkaisiksi punoksiksi, että ihmisten täytyy vain uskoa jonkun virkamiehen koneiston uumenissa toimivan heidän parhaakseen. Valistuksen perinne on siis rakentanut järjen, joka näkee elämän mysteerien läpi, mutta samalla se on itse kääntynyt totalitaristiseksi ja vaatii ihmisiltä alistumista tähän.

Kukkiva teknologia on tuonut meille maantiet, rautatiet, pikaviestimet ja kaikenlaisia lähes-automaattisia koneita. Ihminen on antautunut tämän teknologian edessä enemmän kuin koskaan minkään uskonnon kohdalla. Teknologian piirteet ovat ylittäneet ne jumalalliset piirteet, jotka liittyy esimerkiksi maailmanlopun kertomuksiin: Ilmestyskirjan peto oli myytti, mutta rationaaliselle ihmiselle ydinaseet, toimimaton demokratia, luontoa tuhoava talousjärjestelmä ja ilmastonmuutos ovat jokapäiväistä arkea. Jotkut mytologisoivat teknologiaa esim. puhuessaan tekoälyn maailmaa tuhoavista/pelastavista mahdollisuuksista. Kun vuosituhannen vaihde oli lähellä, mietittiin Y2K-kriisin hengessä että sekoavatko koneet. Valistuksen piti tuhota myytit, mutta sen sijaan se materialisoikin ne meidän todellisuuteemme.

Toinen ristiriita on "rationaalisen ihmisen" käsite. Valistus keskittyi järkeen yksilön asioita punnitsevana prosessina, ei yhteisiä asioita punnitsevana. Atomistiset ja singulaariset rationaaliset päätökset muuttuvat yhteenlaitettuna irrationaalisiksi: Ei ole olla järkevää olla ensimmäisenä perustamassa ammattiliittoa, mutta se on jokaisen yhteinen etu neuvotteluissa isompia johtajia vastaan. On rationaalista varustaa valtio aseilla uhkan varalta, mutta on irrationaalista että maapallon voisi tuhota moneen otteeseen sillä tuhovoimalla joka sen pinnalla makaa. On rationaalista myydä osakkeensa pois kun yhtiö sukeltaa, mutta on irrationaalista että yhtiö ja kaikki omistajat menettävät varojaan.

Valistuksen ihanteena oli siis ihmisen luottaminen järkeensä ja järjen kyky demystifioida asioita. Tiede kampesi uskonnon paikaltaan, mutta samalla se jätti ison tyhjiön ihmiskokemuksen selittämiselle. Ihminen ei löydä itselleen merkitystä siltä kapealta välineellisen järjen, modernin, byrokraattisen ja kapitalistisen elämäntavan alueelta, joka sille on osoitettu. Tällä kapealla alueella kaikki ihmisen toiminta ja pyrkimykset ovat rationaalisten päätösten tekemistä, jossa perustelut ovat yleensä taloudellisia. Ihmisyydestä on riisuttu ontologisia ulottuvuuksia. Tämä ei ole tarpeeksi rikas kokemus ihmiselämälle, vaan se jättää yksilön itsessäänkin vajavaiseksi. Sen seurauksena jotkut kääntyvät fundamentaaliuskontojen puoleen, mytologisoivat teknologista kehitystä tai vain antavat periksi.

* * *

Marcusen kritiikin ytimessä ei ole tieteen, teknologian tai markkinatalouden poisheittäminen, vaan tasapainotetun lähestymistavan löytäminen itseemme, maailmaan ja muihin ihmisiin.

Sisäinen itseytemme on yhtä kuin ahdistus, kauhu, masennus, pahoinvointi ja epätoivo, kun se kohtaa edellä kuvatun elämäntapamme. Meillä on massiivinen psykologiateollisuus, joka auttaa ihmisiä joten kuten selviytymään. Tämän lisäksi apuna ovat lääkkeet ja muut päihteet: Marcuse sanoo, että yhteiskuntamme ei toimisi, jos se ei olisi addiktien yhteiskunta. Sisäisen itseyden sairaudet, masennus, ahdistus yms., eivät korjaannu psykologialla ja lääkkeillä, mutta psykologia ja lääkkeet auttavat ihmistä turtumaan ja unohtamaan.

Marcuse tuo esille myös marxilaisen "vieraantumisen" käsitteen. Sitä hän käsittelee rakenteellisesti, eikä vain tunteena. Olemme erossa työmme lopullisesta kohteesta, emme voi kontrolloida täysin sitä mitä teemme työmme kohteen kanssa, työn kohde saattaa olla merkityksetön jne. Vieraantumisen problematiikka on helppoa ymmärtää, kun sen näkee negaationa marxilaiselle ihmiskäsitykselle: ihminen on luova ja käsillään/mielellään työskentelevä olento, joka saa tyytymystä nähdessään käsiensä/mielensä tuotoksen.

* * *

Amerikkalainen filosofi Rick Roderick tuo Marcusen pohjalta oman, hyvin tärkeän havaintonsa: banalisaation. Banalisaatiolla tarkoitetaan arkipäiväistämistä, yhdentekevyyttä, latteutta, mitäänsanomattomuutta, joutavuutta, mitättömyyttä jne.

Olemme luoneet yhteiskunnan, jossa fundamentaalisen tärkeät humaanit kokemukset, kuten oman elämän merkityksellisyys tai miten järjestäisimme yhteiset asiat paremmin, on banalisoitu. Tätä prosessia on jouduttanut media ja viestintävälineet, kuten televisio, internet ja sosiaalinen media. Komediasarja alaluokkaisesta perheestä, jonka kokemat hankaluudet ovat pohjamurskana sarjan komiikalle, banalisoivat luokkajaon elämään tuomat ongelmat. Maailman vaikutusvaltaisimpaan asemaan voi nousta ilmeisesti minkälainen ihminen tahansa, kunhan siitä vain vitsaillaan ja naureskellaan tarpeeksi eri puolilla. Seksuaalisuus, joka on maailman arkipäiväisin ja samalla mystisen kutkuttava ihmispsyyken osanen, on banalisoitu tuomalla se keskustelunaiheeksi, josta jokainen tylsämielinen osaa sanoa tai kirjoittaa jotain. Lukio- ja korkeakouluopintojen täytyy auttaa ihmistä elinkeinoelämässä, ei sivistymisessä. Mikään ei saa olla talousperustaisesti "hyödytöntä", kaikessa pitää aina olla jokin omaa etua edesauttava välineellinen intressi. Ei ole ihmiskokemuksen aluetta, jota ei olisi kavennettu ja näivetetty jonkinlaiseksi banalisaatioksi.

Banalisaatio on johtanut siihen, että lupaukset ja käytännöt ovat luisuneet erilleen rajusti. Lupauksia rikotaan, eikä se enää hetkauta ketään. Tähän liittyy myös ihmisen kyky itsepetokseen, joka tässä tarkoittaa haluttomuutta kohdata omaa avuttomuuttaan ja käsitellä komplekseja asioita. Jos esimerkkinä käyttää vaikka nykyistä demokraattista järjestelmää, niin sen rikkonaisuuden korjaaminen on ns. pitkän ajan suunnitelma. Lyhyellä tähtäimellä pitäisi tapahtua edes se, mitä johtajat tässä järjestelmässä lupaavat. Edes se ei onnistu.

Miksi mitään ei tapahdu? Marcuse antaa seuraavan vastauksen: Meidän jokaisen sisäinen itseys on patologisoitunut modernista elämäntavasta. Se on istuttanut meihin syvälle juurtuneen kyynisyyden, nihilismin ja passivaation. Korkeakoulujen luentosalit ovat täynnä ihmisiä, jotka eivät usko mihinkään, eivät kritisoi mitään, eivät toivo mitään, eivät odota mitään eivätkä unelmoi mistään. Luennon jälkeen he nousevat ylös, eivät sano mitään, vaan lähtevät vegetatiivisesti kohti ruokapaikkaa. He ovat tulleet "kouluun", koska töitä pitäisi ihmisen tehdä. Tämän syvällisempiä ulottuvuuksia he eivät ihmisyydessä näe. Rick Roderick kysyy, että onko yhteiskunta, joka synnyttää sen nuorissa tämän reaktion, alkuunsakaan olemassaolon arvoinen?

Ja jos korkeakouluihin päässeet etuoikeutetut ihmiset ovat tässä toivottomuuden tilassa, niin mikä on tilanne lähiöissä, köyhissä perheissä, mielenterveysongelmaisilla, yksinäisillä, kehitysvammaisilla, kriminaaleilla, vanhuksilla, yksinhuoltajilla?