18.7.2016

Rauhallinen koti, hiljaiset lapset

Suomessa on lukuisasti kunnanvaltuutettuja, jotka vastustavat lisähenkilökunnan palkkaamista päiväkoteihin ja kouluihin. Heidän argumenttinsa kuuluu seuraavasti:

"Kyllä ennen opettaja jostakin syystä pärjäsi yksin 40:n oppilaan kanssa ihan hyvin."

Kyseessä on tosiasia. Vaikka henkilökuntaa ja akateemista tietoa on nykyään paljon enemmän saatavilla, ennen vanhaan (<1950-luku) lapset saatiin pidettyä pelkällä maalaisjärjellä paremmin kurissa. Tuolloin keinot olivat vain epäoikeudenmukaisempia.

Psykologi Keijo Tahkokallion mukaan entisaikojen suuret koululuokat eivät suinkaan pysyneet ohjaksissa koska rangaistuskeinoja oli enemmän tai koska opettaja olisi ollut niin pelottava ja syvän auktoriteetin omaava (heitäkin oli toki jonkin verran), vaan koska oppilaisiin oli iskostettu kotona syvälle oikeus- ja myötätunto. Opettajan oli helppoa ohjata luokkaa, jossa suurin osa oppilaista osasi käsitellä tekojensa seurauksia ja tuntea häpeää kolttosistaan. Entisaikojen lapset taatusti myös näkivät aikuiset kylmempinä ja etäisempinä ja tämän takia juuri kenenkään rohkeus ei riittänyt kokeilla mitään tai etsiä neuvotteluvaraa ristiriitatilanteissa.

1800-1950-lukujen esiteollisessa maatalous-Suomessa vallitsi kristillisiin arvoihin ja työnväenkulttuuriin pohjautuva kasvatusperinne. Lapselta kuin lapselta odotettiin ehdotonta tottelevaisuutta ja ahkeruutta. Vastustelu tai mielipahan näyttäminen saattoi aiheuttaa selkäsaunan jo kaksivuotiaalle. Ainoa sukupolvelta toiselle siirtyvä kasvatusperinne oli tottelevaisuuden ja ahkeruuden iskostaminen. Seurauksena maamme on täynnä lapsena nujerrettuja, ristiriitaisin kiintymyssuhtein varustettuja aikuisia, jotka menettelevät traumojensa kanssa eri tavoin - kuten siirtämällä ne seuraavalle sukupolvelle. Raflaavasti sanottuna se on hinta koululuokasta, jossa yksi aikuinen ohjaa 40:tä oppilasta ilman ongelmia.

Maaseutua usein romantisoidaan ja kuvataan luonnollisen ja viattoman ihmiselon tyyssijana, mutta mm. lastenkotien historiikeistä voi päätellä, minkälaisia hirveyksiä on ajan saatossa tapahtunut kodeissa ja laitoksissa aikana, jolloin yhteiskunta ei vielä puuttunut kenenkään kasvatustyöhön eikä kukaan tiennyt, mitä minkäkin kylänraitin päässä iltaisin tapahtui.

Fyysisen ja psyykkisen kurituksen pelko piti lapset ohjaksissa. Moni lapsi aikuiseksi kasvettuaan jäi elämään samaan pienyhteisöön kuin missä oli varttunutkin. Pienyhteisö toi sosiaalisella yhteenkuuluvuudellaan turvallisuuden tunteen, mutta vain kyseisen pienyhteisön sääntöihin alistumalla. Epäoikeudenmukaiseen hierarkiaan suostuminen tukahdutti yksilön omaa henkistä kasvua ja ehkä tämän takia kasvatusperinnekin pysyi muuttumattomana niin kauan. Kaikki tiirailivat avaraa maailmaa avaimenreiästä käsin, eikä kukaan tiennyt paremmasta.

Nämä pienyhteisöt, joissa asiat hoidettiin salassa ja elämä oli vain pinnalta käsin katsottuna hyvää, tuovat mieleeni A Song of Ice and Fire -fantasiakirjasarjasta erään feodaaliherran säännön koskien elämistä harvaan asutuilla korpimailla:

Roose: - People fear you.

Ramsay: - Good.

Roose: - You are mistaken. It is not good. No tales were ever told of me. Do you think I would be sitting here if it were otherwise? Your amusements are your own, I will not chide you on that count, but you must be more discreet. A peaceful land, a quiet people. That has always been my rule. Make it yours.